torstai 20. marraskuuta 2014

Jäde-hankkeen toiminta lähestyy loppuaan, mutta järjestöllinen vaikuttamistyö jatkuu

Järjestöt lähidemokratian tukena hanke päättyy vuoden 2014 lopussa. Aktiivinen hanketyöryhmä veti kahden vuoden antoisaa työskentelyä yhteen viimeisessä työkokouksessa. Työryhmä on tyytyväinen hankkeen tuloksiin: koulutuksiin, osallistu.fi - sivustoon sekä yhteistyöhön.

Yhteistyö jatkuu tulevaisuudessa osallistu.fi- sivun ajan tasalla pitämisellä, vaikuttamistyön- ja koulutusten järjestämisenä sekä hankkeen aikana luodun Osallistu ja vaikuta- Facebook- sivun aktiivisella päivittämisellä. Osallistu.fi YouTube- kanavalle on tallennettu hankkeen aikana tuotettua ajankohtaista materiaalia vaikuttamiseen liittyen, joten kannattaa tutustua edelleen materiaaliin.

Jäde-hanke oli esillä Aktiivi+- hankkeen, ESR-hankkeita tukeva sateenvarjohanke, päätösseminaarissa 19.11.2014 Projektipäällikkö Minna Pesonen ja innovointipäällikkö Anne Ilvonen OK-opintokeskuksesta sekä opintojohtaja Jaakko Rantala Kansalaisfoorumista esittelivät hankkeen tulokset ja kertoivat työryhmän kuulumiset. (kuva alla)




Paljon on saatu aikaan ja hyvään vauhtiin yhdessä päästy- matka jatkuu :)

Hanketoimijoita ja hankkessa mukana olleita aktiivisuudesta kiittäen
Jäde-projektipäällikö Minna

torstai 9. lokakuuta 2014

Jäden hankkeen päätösseminaari onnistui hienosti!

Järjestöt lähidemokratina tukena- hankkeen päätösseminaari Vaikuttamisen väylät tulevaisuuden Suomessa järjestettiin 26.9.2014 Eduskuntatalon pikkuparlamentin auditoriossa. Mukana seminaarissa oli noin 100 vaikuttamisesta kiinnostunutta osallistujaa.  Päivän sisältö oli monipuolista ja kiinnostavaa, sekä keskustelua herättävää. Jädeläiset kiittävät kaikkia seminaari osallistuneita- sekä paikan päällä olijoita että verkkolähetystä seuranneita.

Päivän ohjelman ja monipuoliset seminaarimateriaalit eli visualisoinnin seminaarin annista, valokuvat sekä videot löydät sivulta http://www.osallistu.fi/koulutusta/seminaari/ 



*****
Lokakuussa JÄDE-tarjoaa koulutuksen


Aluetoiminnan uudet tuulet
Aika 4.-5.10. 
Paikka: Tampere
Järjestäjä TSL-opintokeskus 



*****
 

torstai 14. elokuuta 2014

Jäde-hankkeen loppuhuipennus on edessä- syksy on ajankohtaisten vaikuttamiskoulutusten aikaa

Lämmin kesä jatkuu lämpimänä syksynä ja Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke pitää vaikuttamiseen liittyvä ajankohtaiset teemat esillä tapahtumissa, seminaareissa ja koulutuksissa.


Elokuu on suunnittelun ja järjestelyjen aikaa -syyskuussa tapahtuu:


1. Vaikuttamisen väylät tulevaisuuden Suomessa- seminaari
Aika: 26.9.2014 klo 9.00-15.15
Paikka: Helsinki, Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio
Kohderyhmä:  kaikille vaikuttamisesta kiinnostuneille
Sisältö: Millaista on tulevaisuuden vaikuttaminen Suomessa? Miten paljon vaikuttamisessa ja osallistumisessa hyödynnetään verkon tarjoamia mahdollisuuksia, ja miten muuten tulevaisuudessa osallistutaan ja vaikutetaan? Mikä on järjestöjen rooli vaikuttajina tulevaisuuden yhteiskunnassa?

Tarkempi ohjelma ja ilmoittautuminen  14.9. mennessä sivun http://www.osallistu.fi/koulutusta/seminaari/ kautta




2.   Vaikuttamisen uudet muodot- webinaarisarja 
Aika: 29.9.,  2.10.,  6.10.,  9.10., 13.10. ja  16.10.2014 klo 17.45-19.00
Paikka: verkossa, Adobe Connect- verkkokokousjärjestelmä
Kohderyhmä:  kaikki vaikuttamisesta kiinnostuneet
Sisältö: Mitä nuoret haluavat vaikuttamisesta? Miten tulevaisuudessa vaikutetaan? Millaisia nuoret ovat työelämävaikuttajina? Voiko paikallisesti vaikuttaa globaalisti? Webinaari on jaettu kuudelle illalle, jolla kullakin on oma teema.

Tarkempi ohjelma, ohjeet webinaariin osallistumisesta ja ilmoittautumislomake sivulla http://www.osallistu.fi/koulutusta/vaikuttamisen-uudet-muodot-webin/
Voit osallistua koko webinaarisarjaan tai yksittäisiin puheenvuoroihin, ks. tarkemmin ilmoittautumislomake.



3. Kehity vaikuttajana! - Työvälineitä ammattijärjestön vaikuttamiseen
Aika:23.9.2014
Paikka: Pori
Kohderyhmä: Ammattijärjestöaktiivit

Sisältö ja tavoitteet: Tavoitteena on antaa välineitä paikalliseen vaikuttamistyöhön. Koulutuksessa opitaan keräämään taustatietoa ja kokoamaan yhteistyöverkoston vaikuttamistyön tueksi ja pitämään yhteyttä oman verkoston kanssa. Koulutuksesta saa näkemystä siihen, mihin asioihin osallistujien odotetaan vaikuttavan ja missä vaiheessa. Lisäksi opitaan, kuinka palkansaajajärjestöjen näkyvyyttä voisi lisätä paikallisesti ja miten lähestyä mediaa.

Toteutus: Koulutus koostuu ennakkotehtävästä, lähiopetuspäivästä ja kehittämistehtävästä. Koulutus toteutetaan yhteistyössä Tehy ry:n kanssa. Toteutuksesta vastaa TJS Opintokeskus.


4. Vaikuttava paikallisyhdistys: paikallisyhdistyksen verkkovaikuttamisen ja sosiaalisen median valmennus

Aika; 27.9.2014
Paikka: Helsinki

Sisältö: Verkkovaikuttamisen kenttä on paljon muutakin kuin omat nettisivut. Se pitää sisällään yksisuuntaisen tiedottavan viestinnän lisäksi vuorovaikutusta, aimo annoksen sosiaalista mediaa, hieman hakukoneiden tuntemusta, hyppysellisen analytiikkaa ja ennen kaikkea toimivaa sisältöä.
Tämän valmennuksen tarkoituksena on tarjota paikallisyhdistyksille vinkkejä ja hyväksi havaittuja käytäntöjä tuloksellisen verkkovaikuttamisen tueksi. Tutustumme kanaviin, mutta ennen kaikkea siihen, kuinka eri välineitä käytetään osana verkkoviestinnän kokonaisuutta. Kokonaisuuteen kuuluvat tiiviinä osana yhdistyksen jäsenet, jotka tuottavat verkkoon sisältöä omissa kanavissaan. Kuinka tätä sisältöä voidaan hyödyntää paikallisyhdistyksen tasolla? Entä kuinka onnistumista mitataan? Miten verkkokeskusteluihin tulee osallistua?
Koulutus pohjautuu Suomen Toivo -ajatuspajan julkaisemaan Valtuustoryhmä vaikuttaa -oppaaseen (http://www.toivoajatuspaja.fi/julkaisut/valtuustoryhman-some-opas/), joka on hyvää taustalukemista valmennukseen osallistuville.
Koulutuksen järjestävät yhteistyössä opintokeskus Kansio ja Suomen Toivo -ajatuspaja

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Ohjaajapäivitys 2014 otti esille ohjaamisen mahdollisuuksia ja innostamisen paikkoja




Järjestöt lähidemokratian tukena – hanke järjesti 22.5. valtakunnallisen ja videovälitteisen Ohjaajapäivitys 2014- seminaarin. Seminaarin toteuttivat Kansalaisfoorumi ja OK-opintokeskus.

Seminaarissa esiteltiin videoneuvotteluvälitteisesti kuudella eri paikkakunnalla- Joensuussa, Oulussa, Turussa, Tampereella, Seinäjoella ja Helsingissä-  yhtäaikaa kuinka ryhmän jäseniä voi innostaa ja sitouttaa ryhmän toimintaan perinteisissä ryhmätapaamisissa ja uusia sosiaalisen median välineitä hyödyntäen. Lisäksi pohdittiin, mitä ryhmän ohjaaminen tarkoittaa tänä päivänä. Aihe oli osallistujien näkökulmasta kiinnostava ja ajankohtainen- paikalla videovälitteisessä koulutuksessa oli noin 60 osallistujaa 6 eri paikkakunnalta- myös helteinen sää nosti seminaarin lämmöt kattoon :)

Seminaarin ohjelman löydät täältä http://www.osallistu.fi/koulutusta/ohjaajapaivitys-2014/

Yksi päivän keskeisistä sanomista oli jo arkipäiväistyneiden sosiaalisen median sovellusten mahdollisuudet ryhmien toiminnalle.  Sosiaalisen median asiantuntija Harto Pönkä herätteli osallistujia pohtimaan sosiaalisen median kentän laajoista sovellusmahdollisuuksista niitä, jotka tukisivat nimenomaan osallistujan ryhmän toiminnan tarpeita. Harton kattava esitys sosiaalisesta mediasta slidesharessa


Maa- ja kotitalousnaisten järjestöpäällikkö Helena Velin (kuva alla) kertoi uudenlaisesta yhteisölllisyyden mahdollisuudesta yhdistystoiminnassa,Naisvoimaa ryn ningin syntyprosessista.


OK-opintokeskuksen koulutussuunnittelija Lea Lihavainen alusti innostamisen tavoitteista ja menetelmistä ja kuvataideohjaaja Inka Ylihärsilä nosti esille ohjaamisen muotoja taiteen tukemana.

Ohjaajapäivitys- seminaariin liittyi pienryhmäkeskusteluja alueittain ja keskustelujen yhteistä purkamista. Seminaaripalautteen perusteella osallistujat saivat uusia ideoita ja innostamisen välineitä ohjaustyöhön, mutta olisivat toivoneet vielä enemmän yhteistä keskustelua ja toiminnallisia menetelmiä päivän aikana. Palautteen perusteella vaikuttaa siltä, että seminaari oli tarpeellinen ja sisältöä voisi käsitellä vielä toisen seminaaripäivän verran.

Ohjaajapäivitysseminaarin alustukset pidettiin videoneuvotteluteitse (vasen yläkulma), osallistujilla oli mahdollisuus käydä pienryhmäkeskustelluja (vasemmalla alhaalla).Suurin osallistujajoukko tuli Helsingistä, jonka koulutustilan kuvaa oikealla.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Jäde- hanke järjestää syksyllä vaikuttamisseminaarin sekä vaikuttamisen webinaarisarjan

Järjestöt lähidemokratian tukena - hanke järjestää syksyllä ajankohtaista vaikuttamiseen liittyvää koulutusta:

1. Vaikuttamisen väylät tulevaisuuden Suomessa - seminaari
Aika: 26.9.2014 klo 9-15.15
Paikka:  Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio
Sisältö: Millaista on tulevaisuuden vaikuttaminen Suomessa? Miten paljon vaikuttamisessa ja osallistumisessa hyödynnetään verkon tarjoamia mahdollisuuksia, ja miten muuten tulevaisuudessa osallistutaan ja vaikutetaan? Mikä on järjestöjen rooli vaikuttajina tulevaisuuden yhteiskunnassa?

Ilmoittaudu jo mukaan : http://www.osallistu.fi/koulutusta/seminaari/ 

2. Vaikuttamisen uudet muodot- webinaarisarja

Webinaarisarjan ohjelma
29.9.2014 FT, suunnittelija Marion Fields, OK-opintokeskus: Millaisia vaikuttajia nuorten järjestöt ovat ja miten yhdistykset vaikuttavat verkostoissa?

2.10.2014 Opiskelijatyön tutor,  Carita Wegelius, Tehy ry: Nuori työelämän vaikuttaja

6.10.2014 Nuva ry:n puheenjohtaja Santeri Lohi, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto: Nuorisovaltuustot nuorten äänitorvena

9.10.2014 Suomen nuorin kirkolliskokousedustaja Katri Korolainen : Nuorten osallistuminen ja vaikutusmahdollisuudet kirkossa

13.10.2014 Yhteyspäällikkö Sari Kuvaja, Nuorten Akatemia : Globaali vastuu - Think global act local

16.10.2014 Koulutustuottaja YL Jukka Peltokoski, KSL - opintokeskus: Vallankumouksesta vallankumouksiin- aktivismi 2000- luvulla

Webinaarisarja järjestetään verkossa Adobe Connectin välityksellä
klo 17.45 - 19.00 Ensimmäinen seminaari alkaa jo klo 17.30 ja sisältää varsinaisen luennon lisäksi myös johdannon seminaarisarjaan. Jokainen seminaarikerta sisältää noin 30-40 minuutin alustuksen sekä aikaa keskustelulle ja kysymyksille. Voit ilmoittautua kerralla koko webinaarisarjaan tai osallistua vain haluamaasi yksittäiseen puheenvuoroon.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset http://www.osallistu.fi/koulutusta/vaikuttamisen-uudet-muodot-webin/





Hyvää kesää!


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Jäde-hanke esillä ITK-konferenssissa 10.-11.4.2014

Järjestöt lähidemokratian tukena- hanke oli esillä ITK-konferenssissa Hämeenlinnassa 10.-11.4.2014

ITK-konferenssi houkutteli tuhatkunta osallistujaa- eri koulutusalojen opettajia, kehittäjiä, tieto-ja viestintätekniikan osaajia ja innostajia. Jädeläiset olivat mukana Aktiivi-hankkeen toripaikalla muiden ESR-rahoitusta saavien hankkeiden kanssa. Tavoitteena oli markkinoida hankkeessa tuotettua vaikuttamissivustoa www.osallistu.fi opettajille ja kouluttajille. ITK-osallistujia hoksautettiin heittämään vaikuttamisnoppaa, johon kirjattuihin kysymyksiin löytyivät vastaukset tuoreelta sivustoltamme.

Kuva 1. ITK-osallistuja on saatu pysäytettyä nopanheittoon. 

Nopaneheittoa seurasi tuhti tietopaketti vaikuttamisesta ja sivustostamme lempeissä löylyissä saunanlauteilla.
Kuva 2. Jädeläiset valmiina antamaan lempeät vaikuttamislöylyt ITK-lauteilla.

ITK-osallistujat olivat varsin kiinnostuneita vaikuttamissivustosta ja näkivät potentiaalia hyödyntää sitä eri kouluasteiden opetuksessa. Jädeläiset saivat myös hyviä ideoita sivuston viimeistelyyn liittyen. Seuraavan kerran hanke on esillä Sosiaalifoorumilla, joka kokoaa yhteen  erilaisia liikkeitä, järjestöjä ja verkostoja keskustelemaan ajankohtaisista globaaleista ja paikallisista kysymyksistä.

HUOMAATHAN, että olemme esillä mys Facebookissa! Osallistu ja vaikuta- sivulla kerromme hankekuulumisia sekä laajasti muita ajankohtaisia vaikuttamiseen liittyviä asioita, ilmiöitä, materiaaleja ja tapahtumia.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Maaliskuun hankekoulutuksia

1. Naisena AY-liikkeessä
Aika: lauantai 1.3.2014 kello 11–17 ja saunailta
Paikka: Lintulahdenkatu 10, Helsinki

Kohderyhmä: Päivä on avoin kaikkien keskusjärjestöjen ja ammattiliittojen nykyisille ja entisille vasemmistolaisille aktiivinaisille: niin työpaikkojensa luottamusmiehille, ammattiosastojen luottamushenkilöille, liittojen työntekijöille ja muissakin rooleissa liitoissa toimineille ja toimiville naisille.

Sisältö ja tavoite: Seminaarissa pohditaan menneen, tämän päivän ja tulevaisuuden haasteita ammattiyhdistysliikkeelle erityisesti naistoimijoiden näkökulmasta. Mikä on ollut naisten rooli ay-liikkeen historiassa? Miten liittotoimintaa voisi kehittää, jotta se olisi houkuttelevampaa yhä useammille naisille? Mitä konkreettisia hankkeita lähitulevaisuudessa on, joihin työelämän naisosaamista tarvitaan?

Seminaari on osallistujille maksuton sisältäen ohjelman, ruokailut ja illanvieton. Matkakorvauksia voi kysyä omalta liittoryhmältä. Koulutus toteutetaan osana ESR-rahoitteista hanketta Järjestöt lähidemokratian tukena. Seminaarin järjestää KSL-opintokeskus.

Lisätietoja ja ennakkoilmoittautumiset:
kv- ja nuorisosihteeri Minttu Sillanpää minttu.sillanpaa@selry.fi 044 348 2312

 2. Kehity vaikuttajana!-Työvälineitä ammattijärjestön vaikuttamiseen 
Aika:22.3.2014
Paikka: Tampere

Kohderyhmä: Ammattijärjestöaktiivit Sisältö ja tavoitteet: Tavoitteena on antaa välineitä paikalliseen vaikuttamistyöhön. Koulutuksessa opitaan keräämään taustatietoa ja kokoamaan yhteistyöverkoston vaikuttamistyön tueksi ja pitämään yhteyttä oman verkoston kanssa. Koulutuksesta saa näkemystä siihen, mihin asioihin osallistujien odotetaan vaikuttavan ja missä vaiheessa. Lisäksi opitaan, kuinka palkansaajajärjestöjen näkyvyyttä voisi lisätä paikallisesti ja miten lähestyä mediaa.

Toteutus: Koulutus koostuu ennakkotehtävästä, lähiopetuspäivästä ja kehittämistehtävästä. Koulutus toteutetaan yhteistyössä Tehy ry:n kanssa. Toteutuksesta vastaa TJS Opintokeskus.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Keväällä sosiaalisen median koulutuksia, ryhmänohjaajien ajankohtaispäivitys ja hanke esillä tapahtumissa

Järjestöt lähidemokratian tukena hankkeen kevät on päässyt hyvään vauhtiin. Kansalaisfoorumin ja OK-opintokeskuksen vuoden alkun koulutukset ovat perehdyttäneet osallistujat sosiaalisen median hyödyntämiseen viestinnässä ja vaikuttamisessa.

Kansalaisfoorumin toteuttama Välineitä nettikokouksiin ja -palavereihin 22.1.- 12.2.2014 on päättynyt. OK-opintokeskuksen Tykkäätkö? Vaikuta somella- koulutus järjestettiin yhtäaikaa Turussa ja Seinäjoella, osin kahdenvälisenä videoneuvotteluna. Työskentelyyn kuului muun muassa yhteisöllisen blogin kirjoittamisen harjoittelua. Kuvassa iloisia Turun osallistujia koulutuksen päätöspäivänä.
Tykkäätkö? Vaikuta somella- koulutuksen päätöspäivässä jaettiin yhteisesti koulutuksessa opittuja asioita.


Hankekoulutukset jatkuvat keväällä ja tulossa on muun muassa:

1. Naisena AY-liikkeessä
Aika: lauantai 1.3.2014 kello 11–17 ja saunailta
Paikka: Lintulahdenkatu 10, Helsinki

Kohderyhmä: Päivä on avoin kaikkien keskusjärjestöjen ja ammattiliittojen nykyisille ja entisille vasemmistolaisille aktiivinaisille: niin työpaikkojensa luottamusmiehille, ammattiosastojen luottamushenkilöille, liittojen työntekijöille ja muissakin rooleissa liitoissa toimineille ja toimiville naisille.

Sisältö ja tavoite:  Seminaarissa pohditaan menneen, tämän päivän ja tulevaisuuden haasteita ammattiyhdistysliikkeelle erityisesti naistoimijoiden näkökulmasta. Mikä on ollut naisten rooli ay-liikkeen historiassa? Miten liittotoimintaa voisi kehittää, jotta se olisi houkuttelevampaa yhä useammille naisille? Mitä konkreettisia hankkeita lähitulevaisuudessa on, joihin työelämän naisosaamista tarvitaan?

Seminaari on osallistujille maksuton sisältäen ohjelman, ruokailut ja illanvieton. Matkakorvauksia voi kysyä omalta liittoryhmältä.

Koulutus toteutetaan osana ESR-rahoitteista hanketta Järjestöt lähidemokratian tukena. Seminaarin järjestää KSL-opintokeskus.

Lisätietoja ja ennakkoilmoittautumiset:
kv- ja nuorisosihteeri
Minttu Sillanpää
minttu.sillanpaa@selry.fi
044 348 2312


 2. Ohjaajapäivitys 2014
Aika:  22.5. klo 9-16
Paikka: Seminaari järjestetään videoneuvotteluteitse samanaikaisesti Oulussa (8), Joensuussa (8) , Turussa (10) , Seinäjoella (8) , Tampereella (20) ja Helsingissä (20). Katso tarkemmat paikkakuntakohtaiset yhteystiedot OK-opintokeskuksen sivulta.

Kohderyhmä: Ohjaajat ja ohjaamisesta kiinnostuneet
Sisältö ja tavoite: Ohjaajapäivitys-seminaarin tavoitteena on saada uusia ideoita ja työvälineitä ryhmien ohjaamiseen.  Ryhmässä toimiminen on aktiivista vuorovaikutusta, joka vaatii suunnittelua ja johon on tarjolla sosiaalisen median välineiden kehittymisen myötä uusia, erilaisia ratkaisuja. Seminaarissa pohditaan kuinka ryhmän jäseniä voidaan innostaa ja saadaan ideoita kuinka verkkoa ja sosiaalista mediaa voidaan hyödyntää ryhmien työskentelyssä. Seminaarin toteuttavat OK-opintokeskus ja Kansalaisfoorumi, ja se on osa Euroopan Sosiaalirahaston rahoittamaan ja opintokeskusten yhdessä toteuttamaa Järjestöt lähidemokratian tukena- hanketta.

Ilmoittaudu mukaan 9.5. mennessä ilmoittautumislomakkeen kautta https://osallistu-fi.directo.fi/koulutusta/ohjaajapaivitys-2014/
Koulutus on maksuton ja mukaan sopii ilmoittautumisjärjestyksessä paikkakuntakohtaisesti suluissa ilmoitettu osallistujamäärä.
Lisätietoja projektipäällikkö Minna Pesonen (minna.pesonen@ok-opintokeskus.fi)




****

JÄDE- hanke on myös esillä Interaktiivinen Tekniikka (ITK)- konferenssissa Hämeenlinnan Aulangolla 9.-10.4.2014 !

*****






torstai 30. tammikuuta 2014

Järjestöt lähidemokratian tukena hankkeen koulutukset ja sisällöntuotanto osallistu.fi - sivulle jatkuvat

JÄDE-hankkeen päätösvuosi on alkanut. Tiedossa on viime vuoden tapaan vaikuttamiseen liittyviä koulutuksia sekä www.osallistu.fi - sivuston viimeistely kevään aikana. Työryhmä hyödyntää sivuston viimeistelyssä työryhmän ulkopuolisia sivuston testaajia saadakseen mahdollisimman monipuolisia ja kehittäviä kommentteja. Uutena toimijana sivustoa on tullut tuottamaan Agricola-opintokeskus, joten kirkon ja  seurakunnan vaikuttamisen paikat nousevat myös esiin.

Joko olet tutustunut sivustoomme? (kuva päässivusta alla). Mikäli et, tervetuloa sivulle www.osallistu.fi ! Sivuston oikeasta kehyksestä voit myös lähettää palautetta sivuston tuottajille. Huomaathan, että sivusto tulee vielä muuttumaan kevään aikana ! 


Hankken koulutuksista on tällä hetkellä käynnissä kaksi:

Kansalaisfoorumin toteuttama Välineitä nettikokouksiin ja -palavereihin 22.1.- 12.2.2014
Verkkokurssi tarjoaa ideoita ja käytännön vinkkejä henkilöille, jotka tuntevat olevansa aloittelijoita nettimaailmassa.

OK-opintokeskuksen koulutus: Tykkäätkö? Vaikuta somella (3 op) 14.1.-14.2.1014  on myös hyvässä vauhdissa. Mukana on tällä kertaa osallistujia Seinäjoelta ja Turusta. Koulutuksen aikana tuotetaan muun muassa videoleikkeitä Bambuserilla, kirjoitetaan yhteisöllisesti blogia Bloggerilla, ohjausta tarjotaan Google+ palvelun hangoutilla ja koulutuksen aikana tehdään omaan vaikuttamistoimintaan liittyvä kehittämistehtävä.

torstai 12. joulukuuta 2013

Uusi vuosi 2014 jatkaa Jäde-hankkeen vaikuttamiskoulutusten sarjaa- vuosi alkaa sosiaaliseen mediaan liittyvillä koulutuksilla

Järjestöt lähidemokratian tukena-hankkeen uusi vuosi 2014 alkaa sosiaalisen median teemaan liittyvillä koulutuksilla tammikuussa:



1. Kansalaisfoorumi kouluttaa : Välineitä nettikokouksiin ja -palavereihin 22.1.- 12.2.2014
Verkkokurssi tarjoaa ideoita ja käytännön vinkkejä Sinulle, joka tunnet olevasi aloittelija nettimaailmassa. Neljässä tapaamisessa tutustutaan ilmaisiin verkkopohjaisiin ohjelmiin ja työkaluihin sekä erilaisiin menetelmiin, joita voit kokoustamisen lisäksi hyödyntää muussakin yhdistystoiminnassa.
Kurssitapaamiset ovat klo 17:30 -19 keskiviikkoisin 22.1., 29.1., 5.2. ja 12.2.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset tiistaihin 14.1. mennessä http://www.kansalaisfoorumi.fi/opiskelu/1014-vaelineitae-nettikokouksiin-ja-palavereihin.html
Kurssi on maksuton. Ilmoittamatta poisjäännistä veloitamme 30€ maksun.
Lisätietoja myös Eija Majoinen tai Pekka Kinnunen, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@kansalaisfoorumi.fi

2. OK-opintokeskus kouluttaa: Tykkäätkö? Vaikuta somella (3 op)

Mitä sosiaalinen media on ja millaisia sovelluksia juuri tällä hetkellä on käytettävissä? Kuinka sosiaalisessa mediassa käyttäydytään ja toimitaan turvallisesti?
Koulutuksen aikana paneudutaan sosiaaliseen mediaan sekä teoriassa että käytännössä ja opetellaan käyttämään sovelluksia. Opit, miten sosiaalista mediaa voi käyttää monipuolisesti hyödyksi järjestöjen ja yhdistysten toiminnassa.
Koulutus koostuu kolmesta lähiopetuspäivästä, joiden aikana tutustutaan ja perehdytään sosiaalisen median sovelluksiin, yhteisöllisestä verkkotyöskentelystä sekä itsenäisestä työskentelystä lähiopetuspäivien välillä. Itsenäisen työskentelyn aikana toteutetaan muun muassa video-oppimispäiväkirja sekä sosiaalisen median sovelluksia hyödyntävä kehittämistehtävä.
Huom.! On mahdollista osallistua myös vain yksittäisiin lähiopetuspäiviin.
Lisätietoja koulutuksesta http://ok-opintokeskus.fi/koulutus/tykk%C3%A4%C3%A4tk%C3%B6-vaikuta-somella
Ilmoittautuminen koulutukseen sivulla https://www.okryverkko.net/?page=WWWMarkkinointiIlmoitus&ok=true&ID=154492

**********************************************************


 Piparintuoksuista joulua ja vaikuttavaa uutta vuotta 2014!




**********************************************************

perjantai 8. marraskuuta 2013

JÄDE-hanke jatkaa vaikuttamisen teemaan liittyviä koulutuksia marraskuussa

JÄDE-hanketoimijoiden uusi vaikuttamisen koulutuksiin liittyvä avaus Kansalaisvaikuttamisen ABC-webinaarisarja avasi vaikuttamista useista eri lähtökohdista syksyn aikana. Webinaarisarjan tallenteet löytyvät hankkeen valmistumassa olevilta verkkosivuilta
osoitteesta http://www.osallistu.fi/koulutusta/kansalaisvaikuttamisen-webinaari/

Marraskuussa toteutettavia hankekoulutuksia ovat
1. Viestintäpäivä
Toteuttajana:  KSL
Kohderyhmä: SDPL ry:n aktiivit
Aika: 9.11.2013, Helsinki.
Sisältö: Sisäinen ja ulkoinen viestintä, viestinnän välineet sekä viestintäsuunnitelmien tekeminen


2. Kansantalouden koko kuva

Aika ja paikka: 9.11. klo 12 Hotelli Cumulus, Rauma
Kohderyhmä: Kaikille avoin
Sisältö: Köyhien ihmisten määrä lisääntyy. Miksi aineellinen hyvinvointi jakautuu niin epätasaisesti? Mikä kunnan ja paikallisten kansalaisjärjestöjen vastuu kansalaisistaan?
Kouluttaja ja keskustelun käynnistäjä: yhteiskuntatieteiden tohtori ja yhteiskuntapolitiikan dosentti Teppo Eskelinen.
********


******

3. ALAKKONÄÄ  - Rakkauvesta kulttuuriseen innostamiseen- koulutustapahtuma
Aika:   9.-10.11.2013
Paikka:  Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu

LA 9.11.2013 klo 9.30-17.15
Yhteisön innostaja
Yhteisötyö kulttuurisena muutosvoimana, Tio, toimittaja Pilvi Kallio

Mikä on osallistamisen pienin tekijä, ja mihin siitä päästään? Työpajassa tutustutaan matalan kynnyksen osallistaviin tekoihin, joita voi toteuttaa missä ja milloin vain. Katsotaan kuinka kiinnostavaa toiminnallista ja visuaalisesti näyttävää aktiota niistä syntyy. Samalla tutkitaan yhteisöllisyyden ja kollektiivin käsitteitä ja niiden ilmenemistä turuilla ja toreilla.

Pilvi on toiminut teatteri-ilmaisun ohjaajan, yhteisötaiteilijan, tuottajan, opettajan, fasilitaattorin ja toimittajan ammatissa yli kymmenen vuotta. Häntä on kiitetty mm. viime vuonna päättyneen hienosti suunnitellun ja organisoidun Kansalaisnavigointi -hankkeen onnistuneesta vetämisestä.

SU 10.11.2013 klo 9-15
Ihmisen innostaja
Puheenjohtaja: innostava suunnannäyttäjä
KM, työnohjaaja, TRO Leena Nousiainen

Yhteisön johtaminen vaatii puheenjohtajalta tietoa ja taitoa ohjata kokonaisvaltaisesti toimintaa, havaita ryhmässä olevia ilmiöitä sekä toimia innostavana valmentajana. Yhteisöjen ja niissä toimivien ryhmien johtaminen on entistä haastavampaa. Löytyisikö toimintamallien päivityksestä apua? Työpajassa vuorottelevat uusi tieto, kokemusten jakaminen, keskustelu ja erilaisten harjoitusten avulla ratkaistavat yhteisöjen toimivuuteen liittyvät kysymykset.

Leena on toiminut useita vuosia yhteistyössä organisaatioiden, työyhteisöjen, yksittäisten työryhmien ja henkilöiden kanssa mm. koulutus-, opetus-, sosiaali- ja kulttuurialoilla. Työnohjaajana Leena on opiskellut psykodraamaohjaajaksi ja vahvistanut osaamistaan ryhmädynamiikassa sekä organisaatioon ja muutokseen liittyvissä kysymyksissä (TRO = toiminnallinen ryhmätyönohjaaja).

Ilmoittautumisia otetaan vastaan verkkolomakkeella 15:nnestä kesäkuuta Aleksis Kiven päivään, 10.10.2013 saakka. Ilmoittautumiset ovat sitovia. Työpajasta 10.10. mennessä ilmoittamatta pois jääneeltä perimme 30 €:n varausmaksun.
******


4. Tiedon virtaa seminaari 22.11- Verkko-osallistuminen - unelmia ja realismia

Aika: 22.11.2013 klo 9.15- 16.00
Paikka: Säästöpankinranta 6 C (Hakaniemi)
Sisältö: Onko verkko-osallistuminen katteetonta hypetystä vai aito mahdollisuus vaikuttaa? Näivettyykö yhdistys- ja järjestötoiminta nuorten touhutessa omia juttujaan virtuaalimaailmoissa? Järjestyksessä 8. Tiedon virtaa -tapahtuma pureutuu verkko-osallistumisen mahdollisuuksiin ja sudenkuoppiin.
 Lisätietoja ja ohjelma http://www.tsl.fi/koulutus/luento-ja-keskustelutilaisuudet/?x3740295=3907136  

5. Politiikan sininen lanka
Aika:  29.11.-1.12.2013
Paikka: Helsinki
Kohderyhmä: Uudet ja uudehkot kokoomuslaiset
Sisältö: Politiikan sininen lanka on tuhti tietopaketti järjestöstä, aatteesta, politiikasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta eri tasoilla. Osallistujat saavat tietoa jäsenen osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista ja kasvattavat valmiuksiaan osallistua niin järjestötoimintaan kuin politiikkaankin.
 Koulutuksen järjestää Kansio.

torstai 10. lokakuuta 2013

Lokakuu jatkaa aktiivista JÄDE-koulutusten sarjaa


Syksyn lehdet leijuvat hienoissa väreissä lokakuun  väriläiskinä taustoittaen Järjestöt lähidemokratian tukena-hankkeen vilkasta koulutussyksyä.

Lokakuussa alkavia hankekoulutuksia ovat
  • Välineitä nettikokouksiin ja -palavereihin
  • Sosiaalinen media yhdistysviestinnän apuna
  • Eläkeläiset ry:n aluejärjestöjen opinto- ja neuvottelupäivät – teemana vanhuspalvelulaki ja vanhusneuvosto vaikuttamisen paikkana
  • Järjestöjohtamisen jatkokoulutus  
  • Järjestötoiminnan perusteet aktiivisille opiskelijoille 
  • Järjestöjohtamisen kehittäminen


 Marraskuussa alkavia hankekoulutuksia ovat

tiistai 17. syyskuuta 2013

Hankkeen ajankohtaiset koulutukset jatkuvat syyskuussa!

Jäde- hankkeen koulutukset ovat syksyn osalta hyvässä vauhdissa. Opintokeskusten yhdessä toteuttamalle Kansalaisvaikuttamisen verkkokurssin ilmoittautumisaika päättyi juuri ja saimme kurssille mukaan noin 20 vaikuttamisesta kiinnostunutta osallistujaa. Hienoa, että teeman opiskelu kiinnostaa verkon kautta! Kiinnostava kurssi tiedossa.

Kansalaisvaikuttamisen ABC-webinaarisarjan ilmoittautuminen on edelleen käynnissä- ilmoittaudu mukaan tästä 20.9. mennessä.

Tässä vielä kooste hankkeen syksyn koulutuskalenterista- tarkempia tietoja koulutuksista löydät aikaisemmista blogimerkinnöistä:

Syyskuussa alkavia (osin jo alkaneita) hankekoulutuksia ovat

  • Järjestöjohtamisen perusteet
  • Sosiaalinen media yhdistysviestinnän apuna
  • Videolla tehoa yhdistyksen viestintään
  • Kehity vaikuttajana!Työvälineitä ammattijärjestöjen aluevaikuttamiseen
  • Kansalaisvaikuttamisen ABC- webinaarisarja


Lokakuussa alkavia hankekoulutuksia ovat

  • Välineitä nettikokouksiin ja -palavereihin
  • Sosiaalinen media yhdistysviestinnän apuna
  • Eläkeläiset ry:n aluejärjestöjen opinto- ja neuvottelupäivät – teemana vanhuspalvelulaki ja vanhusneuvosto vaikuttamisen paikkana
  • Sosiaalinen media järjestötyössä
  • Järjestöjohtamisen jatkokoulutus 


Marraskuussa alkavia hankekoulutuksia ovat

perjantai 23. elokuuta 2013

Järjestöt lähidemokratian tukena hankkeen syyskuussa alkavia koulutuksia

Syyskausi on saatu hyvään vauhtiin ja tässä tiivistelmä Järjestöt lähidemokratin tukena- hankkeen syyskuussa alkavista koulutuksista alkamispäivämäärän mukaisessa järjestyksessä. Huomaathan, että edellisessä blogimerkinnässä (kesäkuulta) oli ennakkotietoa myös muista hankkeen syksyllä järjestettävistä koulutuksista.


1. Järjestöjohtamisen perusteet (toteuttajana Vasemmistoliiton paikallisosastot Töölö ja Pasila-Vallila).
21.-22.9.2013, Helsinki.
Kurssilla avataan, mitä yhdistys-/järjestöjohtaminen on ja missä kaikessa se näkyy, tutustutaan hallituksen ja toimihenkilöiden tehtäviin, vastuisiin ja työnjakoon sekä jäsenistön osallistamismahdollisuuksiin


2.  Vauhtia ja ideoita vertaisopintoryhmän vetämiseen 14.9. klo 10-16  (toteuttajana OK-opintokeskus)
Koulutuksen tavoitteena on ideoida ja suunnitella pienryhmien/vertaisryhmien tapaamisia monipuolisesti erilaisia ryhmäharjoituksia ja vuorovaikutuskanavia hyödyntäen.
Koulutus koostuu (ennakkotiedosta poiketen) yhdestä lähiopetuspäivästä 14.9. Koulutus toteutetaan osin videoneuvotteluteitse ja siihen voi osallistua OK-opintokeskuksen aluepaikkakunnilla Helsingissä, Oulussa, Turussa, Tampereella, Joensuussa ja Seinäjoella.
 Ilmoittautuminen on päättynyt. Koulutus peruuntui viime hetken osallistujaperuutusten vuoksi.

3. Sosiaalinen media yhdistysviestinnän apuna (toteuttajana Kansalaisfoorumi)
-avoin ja suljettu viestintä uusia verkon ilmaisohjelmia hyödyntäen.
Kurssi on tarkoitettu järjestöjen työntekijöille ja muille tiedotuksesta vastaaville.
Aika: 16.9. ja 19.9. (huom! päivämäärät muuttuneet alkuperäisestä) klo 9-11.30
Kurssipaikka  Monitoimitalo 13, Tampere
Kouluttaja Minna Ertimolla on pitkäaikainen kokemus järjestötiedottamisesta
Koulutus on osallistujalle ilmainen.KURSSI ON TÄYNNÄ!
Ilmoittautumiset tuula.hyystinmaki@kansalaisfoorumi.fi



 4. Videolla tehoa yhdistyksen viestintään  20.9. (toteuttajana OK-opintokeskus)
Päivän kestävän koulutuksen tavoitteena on, että osallistuja oppii ymmärtämään videovälitteisyyden mahdollisuudet yhdistyksen viestinnässä, tuottamaan verkkolähetyksen sekä kuvaamaan ja tallentamaan videoleikkeen verkkosovelluksen avulla.
 Lisätiedot ja linkki ilmoittautumislomakkeeseen löytyy sivulta https://www.okryverkko.net/?page=WWWMarkkinointiIlmoitus&ok=true&ID=150718
 Ilmoittautumisaika päättyy 6.9.2013

5. Kehity vaikuttajana!
Työvälineitä ammattijärjestöjen aluevaikuttamiseen


Aika ja Paikka: 21.9.2013 Tampereella ja 5.10.2013 Oulussa
Kohderyhmä: Palkansaajakeskusjärjestöjen (Akava, SAK ja STTK) nimeämät edustajat Maakuntien yhteistyöryhmiin (MYR) ja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin (ELY).
Tavoitteet: Tavoitteena on antaa välineitä paikalliseen vaikuttamistyöhön.
Koulutuksessa opitaan keräämään taustatietoa ja kokoamaan yhteistyöverkoston vaikuttamistyön tueksi ja pitämään yhteyttä oman verkoston kanssa. Koulutus lisää ymmärrystä siitä, miksi yhteydenpito keskusjärjestön suuntaan on tärkeää ja miten tätä yhteyttä voi tehostaa. Koulutuksesta saa näkemystä siihen, mihin asioihin osallistujien odotetaan vaikuttavan ja missä vaiheessa. Lisäksi opitaan, kuinka palkansaajajärjestöjen näkyvyyttä voisi lisätä paikallisesti ja miten lähestyä mediaa.
Toteutus ja sisältö: Koulutus toteutetaan palkansaajakeskusjärjestöjen Akavan, SAK:n ja STTK:n yhteistyönä. Toteutuksesta vastaavat keskusjärjestöjen ohella TJS Opintokeskus, TSL-opintokeskus ja KSL-opintokeskus.
Toteutus: Koulutus koostuu ennakkotehtävästä, lähiopetuspäivästä, neljästä verkkoseminaarista sekä
kehittämistehtävästä ja siihen liittyvästä verkkokeskustelusta.

7. Kansalaisvaikuttamisen ABC- webinaarisarja
Kansalaisvaikuttamisen ABC webinaarisarja käsittelee kansalaisen vaikuttamisen mahdollisuuksia erilaisen paikallisen yhdistystoiminnan kautta: pääset tutustumaan poliittiseen vaikuttamiseen, paikallisten kulttuuri- yms. yhdistysten vaikuttamiseen sekä työpaikoilla vaikuttamiseen. Lisäksi seminaarisarjassa tarjotaan tuhti paketti tietoa yleisesti kuntalaisen vaikuttamiskanavista ja vaikuttamismahdollisuuksista. Kaikille avoin ja osallistujalle maksuton seminaarisarja järjestetään  verkossa Adobe Connect Pron välityksellä.
OHJELMA
25.9. klo 17.30-19.00  Kuntalaisen mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa omalla asuinalueellaan ja kunnassa, luennoitsijana Ritva Pihlaja
2.10. klo 17.45-19.00 Kansalaistoiminta – lailliset oikeudet, luennoitsijana Kalevi Hölttä
9.10. klo 17.45-19.00 Miten työelämässä vaikutetaan? luennoitsijana Sikke Leinikki
16.10. klo 17.45-19.00 Yhteisötaide vaikuttamisen välineenä, luennoitsijana Mirja Hiltunen
23.10. klo 17.45-19.00 Mitä osallistumisen ja vaikuttamisen paikkoja paikallinen poliittinen yhdistystoiminta tarjoaa? luennoitsijana Sanna Hämäläinen
30.10 klo 17.45- 19.00 Miten kyläyhteisössä vaikutetaan?  luennoitsijana Timo Reko
6.11. klo 17.45- 19.00 Avoin päätöksenteko yhdistyksissä ja verkostoissa, luennoitsijana Raimo Muurinen

Ilmoittaudu mukaan tästä 20.9. mennessä https://osallistu-fi.directo.fi/opi-vaikuttamaan/kansalaisvaikuttamisen-abc-webin/